No niin, ensimmäistä kertaa Kiri oli lääkittynä Alproxilla vuoden vaihteen ajan, ja kylläpä vaan toimi!
Lähdin eilen joksikin aikaa porukoiden luokse, niin koirat saivat käydä pihassa asioillaan ja Rarea hieman leikitinkin että saisi energioita vähän purettua. Vähän jälkeen kahden annoin ensimmäisen puolikkaan tabletista, ajatuksena että kolmen aikaan aletaan tehdä lähtöä ja ajaisin autolla syrjäiseen metsään, että saataisiin käydä viimeinen kierros ulkona rauhassa. Kolmen maissa siis liikkeelle, päästiin syrjäiselle lenkkipaikalle, ja kerettiin hurjat parikymmentä metriä kävellä, niin jo kuului jostain kauempaa paukausia. Niitä tuli vain muutama mutta sarjoissa, ja sitähän Kiri ei siedä, joten ei kun autolle, mitäpä sitä suotta kulkemaan enää pihalla. Onneksi kerkesi juuri tätä ennen pissata ja kakata. Kunnon vedolla sitten takaisin kohti autoa… Kiri on selkeästi kaiken herkin nimenomaan rakettien äänille, ei se tuollalailla pelkää ampumaradan ääniä. Ja sietokyky on alentunut näköjään tosi paljon, harmillista. Joskus se sieti vielä hyvin rakettienkin ääniä jos vaan kauempaa kuului. Nyt se sietää juuri sen yhden tai kaksi satunnaista raketin paukausta, niinkuin toissailtana, ei ollut juuri millänsäkään.
No päästiin kotiin ja päätin että annan samantien yhden puolikkaan lisää, ettei mene pahemmaksi. Kello oli tuolloin neljän pintaa, että näin hyvin ne ihmiset jaksaa odottaa sinne klo 18.00. Muutenkin niin älyvapaata toimintaa koko rakettien ampuminen, saatika että pitää aloittaa jo kk tai puolta aiemmin. On täällä jo kuulunut useiden viikkojen ajan paukauksia. Sitä pistää merkille tämmöisiä asioita ihan erilailla, kun on tietylle äänelle pelokas koira…
Musiikki soimaan, välillä telkkari huutamaan, ja koirat alkoi unille. Ennen kuutta laitoin pyykkikoneen vielä jauhamaan, musiikkia vähän kovemmalle, ja ihan yllätyin miten tänne ei kuulunut mitään pauketta! Piti käydä jossain välissä kurkkaamassa keittiön puolella ikkunasta, että juu kyllä ne vaan ampuu. Kai soitin niin kovaa musiikkia.. Itseasiassa kehitin ihan kamalan päänsäryn, hyvä ettei jo migreeni tullut, ja sen kourissa pyöriskelin sitten koko illan, hyh. Ei tarvitse edes juoda mitään, musiikkia vaan tarpeeksi kovalle niin jo alkaa heikottaa. :D Mutta koirat vaan nukkui, nukkui, nukkui. Ei kummastakaan kuulunut mitään, Rarekin ihan täydessä unessa.
Yhdessä vaiheessa näki hyvin lääkkeen vaikutuksen. Kiri alkoi maistella hieman luuta, ja kohta kuului paukaus selkeämmin tähän sisälle asti. Jähmettyminen, korvat töröllä, pääkopassa hakkasi kun mietti että mitäs nyt, luu tipahti suusta. No ei muuta kun pää tyynyyn, silmät kiinni ja hetki siinä. Kohta jatkoikin taas luun syöntiä! Tosi mielenkiintoista! Ei varmana olisi ainakaan syönyt mitään, jos olisi ollut ilman lääkettä, sen verran kovasti kuului jo joitain paukkuja. Sitten taas nukuttiin monta tuntia eikä reagoinut ollenkaan paukauksiin.
Kello alkoi lähennellä 23.00, nyt paukkeita kuului jo tästä läheltä yhä enemmän. Huomasin että Kiri alkoi täristä pedillään, vielä kuitenkin makasi aloillaan eikä alkanut muuten levottomaksi. Päätin antaa nyt yhden puolikkaan, se tulisi varmaan sopivaan saumaan tunnin päästä alkavaan paukkeeseen nähden. Edellisestä oli siis n. 7 tuntia, eli aika pitkä vaikutusaika! Annoin nyt uuden puolikkaan juuston kanssa, hyvin suostui vielä ottaa sen. Ja unet jatkui taas, musiikki kovemmalle. Näin se kovin paukekin oli ja meni, ja ei muuta kun itsekin unille. Kolmenkohan aikaan heräsin ja kuulostelin, ei pauketta, joten käytin koirat ulkona. Kauempaa kuului raketin äänet, nyt Kiri kyllä alkoi pelätä, ja ei kun vedolla sisälle. Onneksi kuitenkin kerkesi käydä pissalla ennen säikähdystä.
Tällä kokemuksella Kirille siis tulee tästedes lääkitys jatkossa, meni niin leppoisasti. Todella hyvä että tuli pyydettyä lääkettä, ei koiran tarvitse turhaan kärsiä tuollaisia pelkotiloja, olkoonkin kerran vuodessa, mutta edes sitä vertaa. Tiedän kyllä että nyt olisi ollut aika todella heikot paikat Kirillä ilman lääkettä… Ja eipähän pääse ehkä niin herkästi pahenemaan tämä homma ainakaan tuon vuodenvaihteen järkytyksen takia. Esim. tänään lenkillä kuului kauempaa pari raketin paukausta, ja hetken Kiri oli huolissaan, mutta kun jatkettiin matkaa, rentoutui jo hyvin. Eli niinkuin aiemminkin on ollut! Voisin kuvitella että olisi tuolloin ollut huolissaan paljon enemmän, jos olisi joutunut pelkäämään viime yön ajan, niin hyvin tuommoiset tuppaa jäädä kummittelemaan mieleen. Mutta kun on lääke joka “putsaa” mieltä pahimmista peloista, niin ei ehkä jää niin kummittelemaan.
Kyllä tuo Rare-ötökkä oli huvittava. Jossain vaiheessa jo aloin pyöritellä mielessäni että hyvänen aika en kai ole sille antanut vahingossa Kirin lääkettä, kun tosissaan sekin vaan nukkui nukkumistaan, koko illan hautautuneena sängyllä tyynyjen seassa! Ei paljoa näkynyt eikä kuulunut. :D Hyvin osaa kyllä ottaa rennosti, vaikka ei olla pariin päivään päästy ulkoilemaankaan kunnolla. En ole viitsinyt laskea kumpaakaan vapaaksi tässä lähipäivinä, varmuuden vuoksi. Mutta Rare ei olekaan koskaan ollut mikään “seinille hyppijä”, vaikka joutuisi hetken tai jopa pitempäänkin olla iisisti, fiksu tyyppi. :)
Kiri toivottaa vielä lopuksi hyvää alkanutta vuotta!
