Kirin paukkuarkuus on selkeästi alkanut vahvistua. Yhtenä uutenavuotena satuttiin ulos tosi huonoon aikaan, ja silloin pääsi säikähtämään liian lähellä olevia raketteja. Sitä ennen ei piitannut yhtään vaikka kuului innokkaiden etukäteisampujien paukkuja. Nyt tänä päivänä Kiri huolestuu hiljaisistakin paukuista, kaukaa kuuluvista ampumaradan äänistä, joistakin napsahduksista… On se ihmeellistä miten pelko kehittyy pelkästään ajan kanssa, koska Kiri ei ole tuon yhden uudenvuoden jälkeen joutunut kertaakaan järin pelottaviin tilanteisiin, siis semmoisiin että olisi mennyt sekaisin.
Sitä miettii, saisiko asiaa helpotettua jotenkin, siis koulutuksella, siedätyksellä millä lie. Namiehdollistaminen kiinnostaisi minua kovasti, siis että koiralle saisi opetettua että pelottava ääni=herkku. Olisi hienoa saada koiran aivoitus ns. käännettyä tuolla lailla! Joku asiantuntija olisi paikallaan tuolloin, koska koiran sietokyky, oikea-aikainen palkkaus, ne on niin hiuksenhienoja asioita. Kiri pelkää sillä lailla, että kun se kuulee pelottavan äänen, se jää hetkeksi kuulostelemaan ja pohtimaan että pelkäänkös tätä ääntä. Sitten se vetäytyy kuoreensa, korvat luimussa ilme huolestuneena, saattaa hieman pihistä ja alkaa käydä hitaalla. Se ei siis ole yhtään semmoinen sätky panikoija, että heti kun pelottava ääni kuuluu niin hui ja karkuun hanaa, mikä on ihan hyvä. Kerkeää ulkona itsekin reagoida ja ottaa sen hihnaan.
Eilen oli muuten aika mielenkiintoisia ja yllättäviä hetkiä lenkillä. Oltiin metsäköpöttelyllä, ja jossain vaiheessa alkoi kuulua paukkuja. En tiedä olivatko raketteja vai mitä, kun nämä paukut tuli ihan eri suunnasta ja vähän lähempää, mitä monien kilometrien päässä olevaa ampumarata sijaitsee. Sieltä välillä kuuluu ääniä. No Kirihän jähmettyi ja alkoi vajota kuplaansa. Otin sen taas vaan kiinni hihnaan ja matka jatkui. Vähän se meinasi jumitella takana, mutta en katsonut sitä vaan askellettiin eteenpäin. Päästiin metsäpolulle ja sitä kautta ihanille sammalmättäille, ja aloin heitellä keppiä Rarelle. Kiri pälyili edelleen taka-alalla hihnassa, ja me pidettiin vaan hauskaa Raren kanssa. Kohta kävi yllättävä asia, Kiri alkoi unohtaa pelkonsa, ja alkoi kiinnostua sekin kepistä! Heitin vielä Rarelle oikein härnätäkseni Kiriä, ja kohta Kiri jo hihkui että minäkii haluan kepinhakuun! No laskin hihnasta ja otin Raren kiinni, ja Kirihän oli ihan normaalina tuimana itsenään kepin perässä. Heittelin hetken aikaa sille ja pidettiin hauskaa senkin kanssa! Aika hienoa että se yllättäen pääsikin pelosta yli, varmaan koskaan käynyt noin! Olisiko joku tällainen ajamis-leikkimisjuttu se keino, millä pelkoa pystyisi alkaa hallita? Mutta nämä on edelleen niitä asioita, missä tarvitsisin ammattilaisen apua. Nuo leluhommat on semmoisia, mitä en halua ainakaan riskeerata. Lelu toimii niin hyvänä moottorina Kirille, että olisi kamalaa jos se jotenkin vesittyisi väärällä tekniikalla pelonkoulutuksessa. Tämä oli kuitenkin hieno kokemus, kun se ihan itse alkoi päästä siitä negatiivisesta klikistä, ja halusi sekin osallistua pelkäämisen sijaan kepinhakuun! No mutta hihnassaolo ja matka jatkui. Korvien asennosta huomasi, että pelko oli vielä hieman muistissa, mutta nyt se jo kulki edellä ja suht. rennon oloisena; haisteli, pissasi, huoli namiakin kun pyytelin Rarea välillä luokse.
Loppulenkistä tulikin lisää haastetta, kun kaukaiselta ampumaradalta alkoi kuulua vaimeaa ammuntaa. Kuulostelua, vähän huolestumista, askel alkoi olla asteen nopeampaa, eli meinasi alkaa vetää autolle. No päätin sitten alkaa tomerammaksi, ja himmasin sitä, saatoin hieman osoittaa hihnalla samalla sanoen vähän nuhtelevasti että “Nyt sitte, nätisti”, niinkuin normaalistikin teen josmeinaavat yrittä vetää hihnassa. Tuntui että tämä auttoi kummasti! Kohta Kiri rentoutui enemmän, ja loppua kohti meni jo normaalin oloisesti, korvatkin alkoi suuntautua enemmän eteenpäin, hienoa! Ammuntaakaan ei kuulunut enää, mikä oli tälläerää oikein hyvä asia, että saatiin lopettaa näin hyvään käytökseen. Mutta erittäin mielenkiintoista. Onko Kiri sen tyylinen, että se kaipaa selkeää ohjausta ja auktoriteettia pelottavalla hetkellä! Että sille kerrotaan että näin käyttäydytään piste, vaikka vähän pelottaisikin, jolloin kokee tilanteen turvallisemmaksi…
Täällä on dap jo seinässä pöhöttämässä uuttavuotta varten, ja päätin soittaa eläinlääkäriin ja kyselin reseptilääkityksestä. Nyt on siispä myös kunnon lääkkeet odottamassa. Toivon todella että ne auttaa, kuullut kyllä hyviä kokemuksia! Juuri se, kun Kiri on jo nyt selkeästi herkistynyt yksittäisemmistä paukuista, niin tiedän kyllä tasan tarkkaan mitä se olisi sitten vuodenvaihteen pahimpaan aikaan ilman lääkkeitä. Mahtavaa jos päästäisiin pahimmasta yli rauhallisemmin, ettei enää ainakaan sen takia pahenisi tämä pelko.
Kiri on kyllä aika jännä tapaus. Minusta se on kuitenkin hyvin fiksu ja ihan hyväpäinen otus, vaikka paukut pelottaakin. Tästä kertoisi se, miten hyvin se palautuu pelottavasta asiasta, eikä jää muistelemaan esimerkiksi paikkoja, joissa viimeksi paukkui. Sen aivoitus on myös erikoinen, siis se että mitkä se mieltää pelottaviksi ääniksi. Toisaalta se on tosiaan alkanut yleistää, nuo jotkut napsuvat äänet on uusimpia ja juuri tämä että se reagoi yhä hiljaisempiin tiettyihin paukkuihin. Mutta sitten taas toisaalta se on minusta hirmu valikoiva välillä! Siis joskus kuuluu semmoisia paukauksia, mitkä omaan korvaan kuulostaa ihan samalta mitä ammukset tai raketit, mutta eipä reagoikaan ollenkaan! Eli sikäli sillä tuntuu olevan ihan hyvin järkeä päässä.
Vielä loppuun söpö-Kirin kuva, mitä lie mietiskelee tällä kertaa.. :)
